Värin meditaatio ja kaikki mitä on

Kävin samana päivänä katsomassa Tor Arnen (s.1934) ja Markku Keräsen (s.1945) näyttelyt. Arnen herkät värit ja vapaalla kädellä maalatut limittyvät viivat ja toisaalta Keräsen temperatekniikalla maalaamat, kymmenistä erivärisistä ympyränmuotoisista väriläikistä koostuvat työt muodostivat ensisilmäyksellä mielenkiintoisen vertailupohjan. Vaikka lopulta näyttelyt olivat täysin erilaiset, ne jättivät mieleen värin ja sen kumppanin valon eri muodoissaan.

Tor Arne Anhavassa

Tor Arne Anhavassa

Kun kuljin Keräsen Viisitoista-maalauksien keskellä huoneesta toiseen ja kymmenet, sadat ympyrät vilisivät silmissäni, tunsin oloni virkeäksi. Jokainen maalaus on valtavan kiinnostava, erilainen ja yllätyksellinen. Niitä saattaa katsoa kaukaa tai läheltä ja kumpikin tapa on yhtä nautinnollinen. Eri sävyisille pohjille vapaalla kädellä maalatut ympyrät ovat kaikki eri värisiä ja eri kokoisia. Toisissa väriä on paksulti, toisissa ohuelti. Joidenkin ympyröiden värit ovat sekoittuneet toisiinsa. Jotkut ympyrät loistavat kirkkaina kuin jalokivet, pigmentti on niissä niin puhdas. Maalaukset ovat kuin omaa kieltänsä. Silmät muodostavat itsestään kuvioita ja liikkeitä pinnoille. Maalauksissa on erilaista energiaa. Jotkut maalaukset ovat rauhassa ja toiset levottomampina, kuin nuorempina. Kokonaisuutena näyttely on herkullinen.

Markku Keränen Taidesalongissa

Markku Keränen, Viisitoista

Sananen näyttelypaikasta. Keräsen työt hakivat enemmän tilaa ympärilleen Taidesalongin persialaisten mattojen ja antiikkihuonekalujen keskellä. Takan päällekin oli yksi työ ripustettu. Bulevardilaisen arvotalon 4.kerroksessa sijaitseva galleria ei myöskään ole niitä helpoimmin lähestyttäviä, mikä on sääli, sillä Keräsen töistä soisi mahdollisimman erilaisten ihmisten nauttivan.

Markku Keränen Taidesalongissa

Markku Keränen, Viisitoista

Arnen työt ovat edukseen Galleria Anhavan avarissa, valkoisissa huoneissa ja suurten ikkunoiden tuomassa pehmeässä, mutta silti kirkkaassa valaistuksessa. Ne ovat lempeitä töitä ja kutsuvat hiljaiseen syventymiseen. Arnen työt eivät pakota katsojaa mihinkään tiettyyn ajatukseen. Se on huojentavaa. Ne vain ovat ja ottavat tilansa.

Tor Arne Anhavassa

Tor Arne Anhavassa

Arne on sanonut maalauksistaan seuraavaa:

Niiden kesäöiden valo…minä ajattelin, että pitää olla joku keino tavoittaa tätä tuntua maalaamisen keinoin. Ja auringonnousu, ja se hetki juuri ennen auringon nousua, valon synty. Juuri sehän liittää meidät tähän, kaikkeen mitä on…

Keräsen näyttely päättyy jo 11.3., mutta Arnen näyttely jatkuu 29.3. saakka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s