Taivassalon Pyhän Ristin kirkko

image

Näin kesän tullen ovat kulttuuririennot jääneet vähän vähemmälle ja mansikoiden syöminen vienyt huomion niistä kirjoittamiselta. Vierailin kuitenkin pitkästä aikaa Taivassalon vanhassa kirkossa ja se oli niin komea että oli pakko liittää muutama kuva.

image

image

image

Harmaakivikirkko on koko nimeltään Taivassalon Pyhän Ristin kirkko ja se on rakennettu vuosien 1425-1440 välisenä aikana. Kirkon eteisessä on esillä suuria puisia aatelisvaakunoita. Sen sisäseinät on kokonaisuudessaan koristeltu upein maalauksin, jotka uskonpuhdistuksen aikaan osin peitettiin mutta on restaurointityössä saatu esiin sittemmin. Suntio kertoi että 1800-luvun remontin yhteydessä osa maalauksista kärsi niin pahoin että niistä otettiin kalkkikopiot ja ne maalattiin kokonaan uuteen paikkaankin.

image

Kokonaisuus on joka tapauksessa todella kaunis ja suosittelen paikkaa kesäretkikohteeksi lämpimästi. Lähistöltä saa ostaa myös Salorannan mansikkaa, jota parempaa en ole maistanut!