Kulttuurikuikulien toinen puolisko matkusti maaliskuussa Istanbuliin, idän ja lännen risteyskohtaan ja bysanttilaisen eli varhaisen kristinuskon taiteen syntysijoille. Keisari Konstantinus laillisti kristinuskon vuonna 313 ja teki Konstantinopolista kristinuskon ja keisarikuntansa keskuksen.
Mosaiikit, ikonit ja seinämaalaukset olivat tyypillisimpiä bysanttilaisen taiteen tekniikoita. Ja historiallisin paikka Istanbulissa mosaiikkien ihailuun onkin vuonna 537 valmistunut Hagia Sofia, kirkko jonka osmannit valtasivat ja muuttivat moskeijaksi vuonna 1453. Nyt Hagia Sofia on museo ja jatkuvan restauroinnin alaisena. Vaikka osmannit peittivät mosaiikit, osa niistä on saatu esiin. Tietyissä kohdissa kattoa mosaiikkikoristelusta näkyy vain pieniä kaistaleita ja loput on itse kuviteltava.
Rakennuksen valtavuutta on kameralla vaikea saavuttaa.
Kristusta ja muita hahmoja kuvaavat mosaiikit ovat puolittain rapistuneita, mutta yli tuhannen vuoden jälkeenkin ne loistavat edelleen ihmeellistä ominaisvaloaan hämärässä rakennuksessa. Hagia Sofia on varmasti kaupungin suurin turistinähtävyys, mutta rakennukseen astuessa ihmismassat ja -äänet häviävät sen valtavuuden edessä.
Kun tähyilee ylös korkeuksiin kohti kultaista kupolikattoa ja alttarin yläpuolella hohtavaa Neitsyt Marian suurta kuvaa, tuntee itsensä pieneksi sekä historian satojen vuosien ja miljoonien, miljardien ihmissukupolvien virrassa että uskonnollisen vallan vaikuttavuuden edessä.
Toisen kerroksen mosaiikkeja: Keisari Johannes II ja keisarinna Irene antamassa kirkolle lahjoituksia. Keskellä Neitsyt Maria.
Toisen kerroksen mosaiikkeja: Keskellä Kristus Pantokrator, bysanttilainen Kaikkivaltias Kristus. Oikea käsi muodostaa monogrammin IC XC ja vasen käsi pitelee Raamattua. Historiassa Kristusta on kuvattu taiteessa eri tavoin. Bysantin aikana Kristus saatettiin kuvata myös siten, että toinen puoli kasvoista oli lempeä ja armollinen ja toisella puolella musta suuri silmä ja poskien varjot edustivat pelottavaa, mutta oikeudenmukaisesti tuomitsevaa ja kaiken näkevää Kristusta.
Bysanttilaisen Kristus Pantokratorin, kaikkivaltiaan ja lihaksi tulleen Jumalan kultaista kuvaa katsoessaan tulee miettineeksi tai pikemmin tunteneeksi, kuinka taiteen kokeminen ei ole sidoksissa kulloinkin vallitseviin uskonnollisiin tai maallisiin hegemonoihin tai yksiin totuuksiin. Havaitsee, että taide on jokaisen yksityinen ja henkinen kokemus.
Mutta taide niin kuvina, tekstinä tai lopulta kaikkina ihmisen ilmaisun muotoina, etsii yhteyttä ja kommunikaatiotapaa toisiin ihmisiin, aikojen ja uskontojen yli. Jos unohtaa hälyn ja turistilaumat, voi ehkä kokea syvällistä kuuluvuutta maailmaan, riippumatta siitä, onko katsomamme kultahippunen pieni tai suuri.
Hagia Sofiassa elää monia kissoja.
kulttuurikuikulit 